Mökkikeittiön remontti
Uusimme vuonna 1965 valmistuneen mökkimme pienen keittiön.
Olimme lisänneet kaappiin astiankuivausritilät, mutta koska kaappi oli pohjasta umpinainen, eivät astiat kuivuneet kovinkaan hyvin. Oli se kuitenkin helpompaa kuin pöydällä pidettävien kuivaustelineiden käyttäminen. Varsinkin, kun laskutilaa ei liiemmin ollut.
Myös takaseinän kupruileva insuliittilevy halusi jo sanoa sayonara. Tai ainakin me halusimme vimmatusti hyvästellä sen.

Kaakeliluja - K-rauta
Metod kiinnityskisko - Ikea
1
Kuva 3
Vanha mökki on luonnollisesti vino vähän joka suuntaan. Laitoimme keittiön alakaappien asennuskiskon kuitenkin rohkeasti vaakasuoraan, ihan vatupassin kanssa. Näyttää hurjalta, kun vertaa lattiasaumaan, eikö?
Varmaan tässä voi myös mainita, että laatoitimme ensimmäistä kertaa itse, joten suurta intoa investoida kalliisiin laattoihin, ei tässä kohtaa finanssiosastolta löytynyt... Jälki on silti ihan kelvollista - terkut Helsingin työväenopiston kaakelointikurssille!
Hana ei yllä molempiin altaisiin, mutta tiskivesi tuleekin yleensä saunasta ämpäreillä ja sen voi kuitenkin valuttaa viemäriin.
Huomatkaa myös, että,kuivauskaappi on nyt noin 6 senttiä irti vasemmanpuoleisesta seinästä; tämän pitäisi mahdollistaa mukavampi tiskausasento.
Altaan oikealla puolella olevaan kapeaan kaappiin mahtuvat paitsi leikkuulaudat, myös uunipelti ja muut tilaa vievät astiat kuten tarjottimet.

Astiankuivauskaappi - Ikea
2
Kuva 7
Mökissä on ns. kesävesi, eli kesäisin nostamme kylmän veden pumpulla kaivosta keittiöön. Kuuma vesi tulee joko saunan padasta tai pienestä 1,5 litran vedenkeittimestä.
Vesi on kylmää ja hyvänmakuista, kyllä siitä kahvit keittää ja hampaat pesee!
Aiomme vielä (esteettisistä syistä) vaihtaa nurkan valkoisen silikonin läpinäkyvään.
Remontti kesti vajaan viikon, verkkaisella tahdilla. Välillä kävi vieraitakin. Meillä oli kuitenkin ulkona kesätiskausasema, joten arki sujui ihan mukavasti.
Kokonaiskustannukset olivat noin tonnin luokkaa, itsetehtynä, mutta siitäkin kaappien kuljetus maksoi 99 euroa. Laatat ja kaakelilujalevyt jäivät yli aiemmin tehdystä saunaremontista, nekin olisivat toki nostaneet kustannuksia.
Kehuja tai kysymyksiä albumin tekijälle