Kiehtova keittiö
Keittiömme uudistettiin joskus vuonna 2008. Aikaisempi keittiö oli täysin valkoinen ja siitä anemiasta piti päästä pois. Siis tuli tämmöinen lämpöä hehkuva kokonaisuus.
Keittiömme uudistettiin joskus vuonna 2008. Aikaisempi keittiö oli täysin valkoinen ja siitä anemiasta piti päästä pois. Siis tuli tämmöinen lämpöä hehkuva kokonaisuus.
Leila Koistinen, 2016-06-27
Kiitos paljon. Keittiö on Kontiopuun tuotantoa.
Jenni, 2016-06-26
Hei, sinulla on kiva keittiö. Minkä toimittajan ovet ovat?
annetapaninen, 2015-03-15
Vaaleus on kuitenkin säilynyt keittiössäsi vaikka on rempattu. Lempiväreihisi varmasti kuuluu ainakin punainen, on myös minun värini. Puuteline/kelloyhdistelmä näyttää ihan kaappikellolta, on hyvän näköinen.
LeilaKoistinen, vastasi 2015-03-15
Rempan yhteydessä katto maalattiin valkoiseksi. Ikkuna on etelään, joten valoa tulee runsaasti. Mustien kivitasojen pelkäsin syövän valoa, mutta toisin kävi. Kiiltävä kivi heijastelee valoa todelle paljon ja siten lisää valoisuutta. Ja kyllä, punainen on ihastuttava lämmin väri. Mausteena sitä on mukava käyttää. Ja jos kyllästyy, niin sitten vaihdetaan väriä vaikka valkoiseen. Puutelinettä en ollut suunnitellut tähän tilaan vaan mökille. Se oli sinne kuitenkin liian iso ja siksi päätyi keittiöömme. Kaikki vieraamme ihastuvat siihen oitis. Lämmin kiitos kommenteistasi!