takaPihan remontti
Rivarikolmion piharemontti takapihalle. Tavoitteena piha, missä on yksityisyyttä säilyttäen kuitenkin maisemat.
Tänä kesänä 2017 saatiin viimeistellyksi aidan yläosa ja maalatuksi/öljytyksi aita, pergola ja terassit. Istutukset laitettiin kasvamaan myös. Ammeet sai uuden ulkonäön ja pääsi käyttöön. Saatiin "vahingossa" myös nuotiopaikka.
Hakusanat:
takapiha
,
piharemontti
,
piha eri tasoissa
,
piha kahdessa tasossa
,
terassi
,
piha
,
takapihan remontti
,
Hakusanat:
flamingo-valot
,
flamingo
,
amme
,
suihkulähde
,
piha kahdessa tasossa
,
aurinkokennovalot
,
Kiviä pohjalle ja aurinkokenno-suihkulähde ja kelluvat lumpeenkukka-valot veteen. Valmis. Suihkulähteen halusin, ja sen sain.
Alas tulee sitten tilalle mm. ulkoporeallas.
Tasanteella kasvaa pikkujasmike nurkassa ja pikkusireeni toisessa nurkassa. Keskellä on rinne- ja koivuangervoja sekä laventelia ja ketoneilikkaa. Portaiden vieressä alhaalla kasvaa pilariomenapuu, ja alhaalla takaseinällä jalosyreeni, pieni syyshortensia ja koristeheiniä.
Alatasanteen maa oli haastava. Nurmikko ei kasvanut hyvin ja ruohonleikkuria ei olisi ollut järkevää raahata portaita ylös ja alas näin pienen alueen takia. Näin lähistöllä sorakasan ja sain siitä inspiraation nuotiopaikalle. Tuumasta toimeen. Kasalle löytyi omistaja ja saatiin se halvalla. Kova työ oli kärrätä sora kottikärryillä alas suodatinkankaan päälle, mutta kyllä kannatti.
Tulipata tilattiin netistä ja penkkeinä toimii koivupölkyt.
Terassia ei ollut ollenkaan, ja verkkoaita ei ollut paras ratkaisu koiria ajatellen.
Keskellä pihaa kasvoi jonkin sortin koristepihlaja ja naapurin ja meidän välissä oli rikkinäinen verkkoaita sekä syreenipensas. Rakastan syreenejä, mutta ikävä kyllä alaosasta näkyi suoraan naapurin pihalle, ja yläosa kahmaisi ison osan pihatilaa.
Poppeli täytyi kaataa. Koristepihlaja yritettiin siirtää etupihalle, mutta kaivuri vaurioitti juuria sen verran, että se kuoli, ikävä kyllä.
Hakusanat:
terassi
,
terassi kahdessa tasossa
,
takapiha
,
piha
,
takapihan remontti
,
piha kahdessa tasossa
,
Ensi keväänä istutukset niin piha on aika lailla valmis.
Hakusanat:
terassi
,
piha kahdessa tasossa
,
terassi kahdessa tasossa
,
pihatakka
,
takapiha
,
puuaita
,
Alhaalle tulee kesäkeittiö ja ruokailuryhmä ensi kesänä. Pergolan ympärille tarkoitus laittaa köynnöskasveja kasvamaan. Terassi, aita ja pergola käsitellään kaikki ensi keväänä sävytetyllä puuöljyllä tummanruskeaksi.
Hakusanat:
terassi
,
terassi kahdessa tasossa
,
piha kahdessa tasossa
,
puuaita
,
pihatakka
,
pergola
,

Jarmis, 2018-11-09
Hienoa työtä. Haluaisin ostaa samanlaisia Flamingoja ja juuri tuota väriä jota Teilläkin on. Mistä noita saa ostaa?
Noradeblocka, vastasi 2018-12-22
Kiitos! Ostin ne Englannista. En yhtään tiedä myydäänkö Suomessa. Jos googlaa flamingo solar lights, löytyy näitä samoja eri nettikaupoista (ainakin Englannista).