Oma koti tänään
Oma koti ostettiin toukokuussa 2014. Koti on puolison kotitalo ja ostohetkellä lähes alkuperäisessä kunnossaan. Talo on valmistunut 1986 ja aikoinaan arkkitehti suunnitellut sen perheen toivomusten mukaan. Meidän remontti alkoi kodin tyhjentämisellä ja tavaroiden raivaamisella, ennen kuin päästiin varsinaiseen remppatyöhön käsiksi. Tähän päivään mennessä suurimmat muutokset ovat olleet ulkokaton uusiminen, pihan myllerrys salaojien ja sadevesikaivojen myötä ja sisällä sitten pintojen uusintaa. Paljon on pidetty pintoja ja asioita entisellään, mutta korjaamista ja siistimistä on tehty isolla kädellä. Keittiö on uusittu lähes kokonaan kalusteiltaan. Muutoin kodin pinnat ovat saaneet uutta maalia ja tapettia.
Tässä albumissa ennen ja jälkeen kuvia kodista sekä joitain fiiliskuvia. Ihan jokaisesta nurkasta ja huoneesta ei ole vielä kuvaa ja pikkuhiljaa tavarat ja asiat asettuvat paikoilleen.
Kehuja tai kysymyksiä albumin tekijälle