Liinavaatekaappi kun muutti tuosta pinnatuolin paikalta pois, eivät nuo riiviöt enää pääse tuonne hyllylle hyppäämään. Vihdoinkin pystyi siis sijoittamaan yhden rönsyliljoista tuonne hyllylle, kun kissat eivät pääse sinne sitä nakertamaan. Pitkään olenkin kaivannut kasvia tähän nurkkaan.
Sattumien sekamelskasta tuli täysin mun näköinen.
Oikealla näkyvä sohva on äitini lapsuudenkodista 50 ja 60 -lukujen vaihteesta. Vitriini tuli meille vuosi sitten tuttujemme kautta, kun olivat sitä laittamassa yleiseen myyntiin, mutta kysyivät onneksi meiltä ensin. Pyörivän nojatuolin huusin lapsena huutokaupasta. Ikkunan alla olevan pikkupöydän veljeni huusi huutokaupasta vähän myöhemmin. Sen alla oleva kori löytyi tämän talon kellarista. Vanha tv-pöytä vasemmalla on ystäväni lapsuudenkodista, jossa vietin paljon aikaa nuorempana. Edes tuolit sen vieressä eivät ole harkittu hankinta, vaan heräteostos facebookin kirppikseltä, kun halvalla sai Ilmari Tapiovaaran Pelimannit. Jopa tuo matto oli jo lapsuudenkodissani oman huoneeni lattialla reilu kymmenen vuotta sitten, ja jokusen vuoden siitä taaksepäinkin.
Tavallaan on kiva, että kaikista esineistäkin tulee niin rakkaita, ettei niistä halua luopua, vaikka ne eivät pitkään aikaan mihinkään sopisikaan. Lopulta ne näköjään löytävät paikkansa kuitenkin.
Niin ja tuo vanha rekisterikilpi, joka on viereisen huoneen puolella.. Löytyi suureksi ilokseni tämän talon pihasta :D
Kehuja tai kysymyksiä albumin tekijälle