arkku (109 albumia)
-
Typ:
-
Näytä:
Maa:

Arkkupöydän elvytys

Kaverini soitti ja kertoi että hänen parvekkeellaan on arkkupöytä joka on niin hirveässä kunnossa ettei siitä varmaan enää kalua tulisi, mutta se olisi minun jos niin haluaisin. Halusinhan minä. Aika lailla siinä hommaa olikin, koska pinnat oli hiottova huolella ja helatkin olivat aika vääntyneitä, mutta kyllä siitä vielä pöytä tuli.

Olohuone

Pikkutalon isoveljen nimi on tietenkin Päätalo. Hirsirunkoinen, 3-kerroksinen, vuonna 1924 rakennettu ja pieni kuin käkikello. Tässä albumissa kurkistetaan olohuoneeseen. Olohuoneemme on kodikas koska kalusteet ovat "käsin poimittuja", vuosien varrelta valikoituneita yksilöitä joilla on kaikilla ollut hyvä syy päätyä meille. Anopin astiakaappi, molemmilla "omat tuolit", upottava sohva ja romulöytö sohvapöytänä. Bonuksena alkuperäinen, toimiva kakluuni. Matto on monen vuoden toteutunut haave ja stereotaso on mittatilaustyö levyjen keräilijälle. Musiikkia, lepoa ja rentoutumista!

Tammikuinen olohuone

Mieli on kovaa vauhtia menossa kohti kevättä ja Tirppa-linnutkin visertävät ikkunalaudalla kevään tulosta. Kotimme olohuoneessa on kuitenkin edelleen villaiset viltit ja lampaantalja helposti käsien ulottuvilla. Niihin on tammikuun pakkasilla ihana käpertyä. :) Tervetuloa tämän albumin myötä kurkistamaan meidän tammikuiseen olohuoneeseemme!

Koreasti makuuhuoneessa

Makkarin tunnelmaa olen rakennellut värikoodeilla musta, kulta ja puun sävyt. Huoneessa tapaa enimmäkseen vanhoja esineitä ja -huonekaluja; kaappeja, lipastoja ja koristeellisia, samettisia tuoleja. Lisätilaa olen saanut vanhasta amerikan matka-arkusta ja lukuisista vanhoista matkalaukuista, joihin on kätevää säilöä huivit, käsineet ja laukut. Kristallikruunut viimeistelevät tunnelman

Viherkasvien täyttämä olohuone

Samalla kun muuten värit ovat vähentyneet sisustuksessa ja olen siirtynyt koko ajan enemmän harmaan ja ruskean eri sävyihin tekstiileissä ja seinien väreissä, on viherkasvit vain lisääntyneet olohuoneessamme. Tehostevärinä toimiikin nykyään vihreä. Haastena onkin sitten yrittää pitää nämä ihanuudet hengissä.

Olohuone

Olohuoneemme on sekoitus uutta ja vanhaa, vaaleaa ja tummaa, väripilkkuna punainen nojatuoli, jossa on ihana istua takan lämmössä. Sohva on yksi lempipaikoistamme,samoin säkkituoli on kovassa käytössä. Poikamme rakastaa hyppiä siihen! Tiipii -telttaan on myös kiva piiloutua leikkien lomassa ja sinne saa kätevästi lelut piiloon. Taulut ovat vielä vaiheessa, niitä olisi suunnitteilla laittaa hetimititen, kunhan saan julistekokoelmani valmiiksi!

Kirpparilta kodin helmeksi (ja muut keräilijän aarteet)

Kodissani ei ole mikään sisustukseen liittyvä täysin uutta, eikä koskaan ennalta arvattavaa. Mikään tyylisuunta ei yksistään tai vain sellaisenaan ole minun juttuni. Esimerkiksi 50-luvun esineistö ja huonekalut ovat järjettömän hienoja ja niitä jossakin välissä hamstrasin kuolemaksi asti (se eka K-tuoli taitaa edelleen olla riekaleina varaston nurkassa kun en uusilta projekteiltani malttanut entisöidä sitä loppuun asti)... Saan iloa aika monien vuosikymmenien ja tyylisuuntien jutuista. Haluan kotiini siis kaikkea, kunhan se vaan on jollain tavalla kaunista ja ennen kaikkea omaa silmääni miellyttävää. Sillä suurella ilolla alleki...