jouluhaaste (28 albumia)
-
Typ:
-
Näytä:
Maa:
Joulukoti
Jouluhaaste: Minun jouluni.
Onni on pussilakanoiden vaihto! Rakastan kauniita pussilakanoita, ja tämä yksilö on Sanna Mandelin House collectionille suunnittelema Aatonaatto kuosi vuodelle 2013. Vuoden ne aina seisoivat kaapissa odottaen, että jouluna (talvella) voisin taas ottaa ne käyttöön ihailtavaksi. Minun jouluni on sinivalkoinen <3
Yksityiskohtia
Minun jouluni
Entinen koti hirsitalossa
Tunnelmallinen joulukoti rintamamiestalossa
Meidän kotona joulunodotusta
Joulumme väri on valko-puna-hopea, siten, että punaista kuitenkin hillitysti. Puun sävyt tulevat tunnelmaan mukaan mm. talon hirsiseinien muodossa ja joissakin lyhdyissä. Punainen sopii jouluun, mutta muuten en erityisemmin siitä välitä. Joulupöytään sujahtaa valkoista, hopeaa ja kultaa... kuvat lisäillään sitten myöhemmin riisipuuron merkeissä, sillä varsinainen joulupäivällinen on yleensä vietetty toisaalla.
Meidän joulu rintamamiestalossa
Joulu tulee joka vuosi
Mietin jo, kehtaako tässä vaiheessa alkaa joulutunnelmoimaan, mutta onneksi Unelmien talo ja koti-lehti julkaisi kilpailun ja nyt voi hyvällä omallatunnolla ihastella joulukuvia. Maalla koristellaan tosissaan, kaupungissa on yleensä hillitysti muutama posliininen koriste ja jokunen hopeapallo.
Rintamamiestalon verannan jouluisempi ilme
Skandinaavinen joulu vuokrakaksiossa
Joulu Hiirkoskella
Joulun värit Jokelassa
Kahden aikuisen "uusi" vuokrakoti rivitalossa Tuusulassa. Suurimmat ratkaisut ovat siis vuokraisännän, mieheni ja minä olemme tuoneet erilaisia mausteita huoneisiin. Täällä asuu myös Toivo-kissa, joka välillä suostuu poseeraamaan. Tänä jouluna kodissamme on joulunpunaisen, turkoosin ja muitten minulle ominaisten värien lisäksi ripaus kultaa.