makuuhuoneen hylly (48 albumia)
-
Typ:
-
Näytä:
Maa:

Makuuhuoneen päivitystä

Makuuhuone sai pientä piristystä uudesta hyllystä ja siihen valituista viherkasveista. Myös viime kesänä kaatopaikalta pelastettu ja siitä asti fiksausta odottanut saunapenkki sai hoivaa ja löysi paikkansa uutena yöpöytänä. Jäämme seuraamaan sen muutosta kuvien kauniista tasosta uudeksi vaatteiden kasaantumispaikaksi.. So far so good! Kauniit ja viimeistelyt hyllylevyt löytyivät valmiina Biltemasta ja hyllykannakkeet Motonetista. Hylly todettiin niin hienoksi ja toimivaksi, että samanlainen rakennettiin eteisen puolelle. Siitä kuvia myöhemmin. Kasvit valittiin pitkien pohdintojen ja neuvottelujen jälkeen Plantagenilta. Muratti ...

Uusi koti 60-luvun rivarissa

Kuvia ennen ja jälkeen remontin n. 100 m2 rivitalossa, jossa neliöt jakautuvat kahteen kerrokseen. Puitteet olivat ihastuttavat, isot ikkunat, selkeä pohja ja mahdollisuus rakentaa kodinhoitohuone omalla sisäänkäynnillä varustettuun varastoon. Remontti oli kuitenkin melko massiivinen, koska koti vaati kaikkien tilojen ja pintojen käsittelyn, lattiasta katoon.

Työhuone / aula

Yläkerran alkuperäinen pohjaratkaisu piti sisällään kaksi pientä makuuhuonetta, aulan, wc:n ja vaatehuoneen. Päätimme yhdistää pienet makuuhuoneet yhdeksi, jolloin saimme suuren päämakuuhuoneen ja lisäksi tuplasimme koko yläkerran valoisuuden. Nyt seinät eivät ole valon kulkemisen esteenä ja tunnelma on aika lailla erilainen kuin alunperin. Halusimme säästää talon aikakauden henkeä, ja päätimme asentaa lattiaan mäntylaudan. Lattia käsiteltiin sävytetyllä öljyvahalla kahdesti, jotta aurinko ei pääse sitä niin nopeasti kellastamaan ja tummentamaan. Kattopaneelit maalattiin ja kaikki seinäpinnat uusittiin.

Uudella ja vanhalla sisustaen - ihanat kirpputorilöytöni

Innostuin kirpputoreilla käymisestä varsinaisesti vasta joitain vuosia sitten ja jäin siihen aika nopeasti koukkuun kun tein mielestäni niin kivoja löytöjä. Kotimme sisustuksessa yhdistellään paljon uutta ja vanhaa ja kierrätyslöytöjä on nähtävillä aika lailla ympäri kotiamme. Esittelen tässä albumissa muutamia ihania isompia ja kotimme keskeisillä paikoilla olevia kierrätyslöytöjäni.

Ennen / Jälkeen

Ostimme mummuni ja pappani talon perikunnalta vuoden 2012 alussa. Olemme remontoineet melkein kaikki huoneet asuinkerroksesta läpikotaisin, mutta kellarikerros odottaa vielä ahkeraa remontoijaa. Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet, keittiössä, wc:ssä ja saunassa. Muissa huoneissa on päästy "pelkällä" pintaremontilla. Sisustus on vuosien aikana kehittynyt siihen omaan suuntaan ja tällä hetkellä vaikuttaa siltä, ettei mikään kohta enää vaivaa mieltä.

Työhuone/pelihuone, mikälie?

Esittelen teille alakerran makuuhuoneen, joka on meillä tällä hetkellä työhuoneena/pelihuoneena. Täällä pelataan ahkerasti lautapelejä ja tietokonepelejä (siis pojat pelaavat), täällä minä kirjoitan blogia ja tutkin muita ihania blogeja ja ahmin ideoita. Täällä voi yksi vieras majoittua ja täällä on iso liinavaatekaappi on täynnä remppasälää, miljoonia ruuveja, koukkuja, työkaluja jne. Tämä oli pitkän aikaa epähuone eli huone, jolle ei löydy tarkoitusta ja jonne remppakamat ja paikkaansa etsivät huonekalut laitetaan.

Koti 50-luvun rivarissa

Putkiremontin yhteydessä uusimme kotimme lattiasta kattoon. Mitään ei säästetty 2-tasoisessa rivarissa, jonka pinnat olivat alkuperäiset, vuodelta -58. Pari seinää kaatui, joista toinen rakentui uudestaan. Alakerran portaiden alle rakennutettiin wc ja kph suunniteltiin perusratkaisusta poikkeavaksi s.e. pesukone saatiin piiloon kaapin sisään. Asunnon helmet ovat isot ikkunat ja portaikko, joka kunnostettiin perusteellisesti. Tilaa on vain 87m2, mutta valkoiset pinnat ja isot ikkunat avartavat asuntoa ja tekevät siitä neliöitään suuremman oloisen. Kotimme remontissa punaisena lankana oli kunnioittaa talon arkkitehtuuria ja valita...

Asuntomessujen Villa Falken

Asuntomessujen kaunein on mielestäni Fiskarhedenvillanin huikean kaunis puutalo, Villa Falken, jonka sisustus miellytti minua ihan täysillä. Tänne voisin muutta ihan heti! Sisustussuunnitelman tehnyt, Adalmiinan Helmen ihana Annarina Yöntila oli mielestäni onnistunut luomaan tänne todella kauniin ja yhtenäisen tunnelman. Talosta löytyi uutta ja vanhaa, kontrasteja, kerroksellisuutta, kodikasta rentoutta ylellisyyttä kuitenkaan unohtamatta, sekä ihan mielettömiä yksityiskohtia. Näyttävä! Ei mitään pientä piperrystä, vaan isosti kaunis. Jopa kristallikruunun prismat olivat ihanan isoja.

Makuuhuone - ennen ja jälkeen

Makuuhuoneen sisustus on muuttunut sitä mukaan, kun mielikuvat sen ulkonäöstä ovat muotoutuneet ajatuksissa. Nyt makuuhuone on raikas, valoisa, skandinaavinen ja rauhallinen, mutta silti mukana on ripaus leikkisyyttä. Viimeisin muutoskohde makuuhuoneessa on jalkopäädyn seinä, jonka päälle levitettiin remonttilaastia (samaa kuin keittiönvälitilaan). Lopuksi seinä maalattiin Tikkurilan maalilla, sävyllä Kaoliini H497. Sävy on erittäin kaunis ja hillitty, hieman harmaaseen taittuva. Seinää katsella tulee aina hyvä fiilis, vähän kuin ulkomailla olisi :D Lisäksi uudet hyllyt ovat päässeet makuuhuoneen seinille, ja ne rytmittävätki...