musta allas (162 albumia)
-
Typ:
-
Näytä:
Maa:

Huuhaapuuhaa

Jäinpä sitten syksyllä vuorotteluvapaalle toteuttamaan luova hullu-puoltani. Kirpputoreilta keräilemieni sorvattujen kynttilänjalkojen maalaus ja tyynyt, etenkin farkuista ja vanhoista kanavatöistä kasatut, ovat olleet varsin mieleistä huuhaapuuhaa. Käsillä tekeminen (jota taitoa ei kyllä synnyinlahjaksi tullut saatua) ja luova kehittely on niin ihanaa, että kovasti haaveilen ja suunnittelen uranvaihtoa kokonaan...Punaisena lankana kaikessa on kierrätys ja jo olemassa olevan uudelleenkäyttö iloisesti ja värikkäästi. Lähes kaikki huuhailuni on ajatuksella "siitä tehdään, mitä kaapeista löytyy". Tai kirpputoreilta... Ai että mä ole...

Uusi koti 60-luvun rivarissa

Kuvia ennen ja jälkeen remontin n. 100 m2 rivitalossa, jossa neliöt jakautuvat kahteen kerrokseen. Puitteet olivat ihastuttavat, isot ikkunat, selkeä pohja ja mahdollisuus rakentaa kodinhoitohuone omalla sisäänkäynnillä varustettuun varastoon. Remontti oli kuitenkin melko massiivinen, koska koti vaati kaikkien tilojen ja pintojen käsittelyn, lattiasta katoon.

Alakerran Kylpyhuone

Alakerran kylpyhuone koki kokonaisvaltaisen remontin, jonka yhteydessä muutettiin toiminnallisuuksien paikat, uusittiin rakenteet ja pinnat sekä tehtiin uusi sauna. Muodonmuutoksen lisäksi ennestään jo iso kylpyhuone sai aavistuksen lisätilaa seinien siirrolla. Seinälaatoiksi valikoitui kiiltävä valkoinen 20x20 -laatta ja lattiaan "greige" hexagon-laatta. Tapwellin mustat suihkukalusteet kruunaavat ilmeen. Allas/allaskaappi ja peili Ikeasta. Vanha amme löytyi facebookin myyntipalstalta ja se kunnostettiin ulkopuolelta.

Vanhan talon uusi remontoitu vessa

Minulla on ilo esitellä teille täysin remontoitu vessamme. Remontin lopputulos kunnioittaa mielestämme hienosti yli sata vuotiaan talomme ilmettä. Kyseessähän on selvästi talomme pienin huone, vain 2,1 neliön suuruinen tila, joka on erittäin kovassa käytössä. Kyseessä on nimittäin talomme ainut vessa.

Vanhan lipaston muodonmuutos

Vanha pieni lipasto oli kaatopaikkauhan alla, kun otin sen huomiini. Siinä olikin melkolailla työtä: vanha ränsistynyt vanerikansi vaihdettiin puiseen levyyn, jalkoihin lisättiin puiset levennykset ja rungon aikojen saatossa lohkeillut puu puristettiin ja liimattiin kasaan. Sitten hionta, pohjamaali, pakkelointi, taas hiomista ja pari kerrosta maalia. Lopuksi vielä uudet nahkavetimet, ja niin lipasto pääsi taas elämästä kiinni!

Tavarat paikoillaan kolmen lapsen huoneessa

Kolmen lapsen huoneessa saa parhaiten pysymään järjestyksen, kun jokaisella tavaralla on oma laatikko/matkalaukku/rasia/pussukka, jonne lelut ja muut tavarat kerätään heti leikin päättyessä (I wish!). Meillä on vältelty suuria säilytyssysteemejä, jottei niistä synny sekalaisia romulaatikoita. Tämä toimii juuri nyt erityisen hyvin, kun asukkaat ovat pian 2-, 5- ja 9-vuotiaat.

Tässä uusi kotisi - tervetuloa koulupöydäksi

1. luokkansa aloittanut poikamme ihastui huoneeseensa. Saimme hänelle mahdutettua kaiken tarpeellisen huoneeseen. Värivalintoihin vaikuttivat mustan laattalattian ja mustan tiilijäljitelmäseinän lisäksi kirpputorilta löytämämme pöytä ja toki myös pojan mieltymykset. Pääasialliset värit siis musta, vihreä, valkoinen, harmaa ja keltainen. Kirpputorilöytönä uskomattoman ihana musta pöytä, josta tuli pojallemme uusi koulupöytä.

yläkerran Kylpyhuone

Yläkerran kylpyhuone koki remontin yhteydessä merkittävän muodonmuutoksen ja sai hieman lisätilaakin seinänsiirrolla. Laatoiksi valikoitui valkoinen 15x15 -seinälaatta ja musta hexagon-laatta, Tapwellin messinkiset suihkukalusteet kruunaavat ilmeen. Allas/allaskaappi ja peili Ikeasta (maalattu).

Olohuone

Vanhan talon ns " herrojen huone" joka on ruokasalin ja makuualkovin välissä. Makualkovi varmaan ollut muussa käytössä sillä yläkerrasta löytyy muut makkarit) Meille sopii tämä avoin ratkaisu tosi hyvin kun ei talossa asu muita kuin mies ja minä. Avara valoisa tila jossa ikkunan korkeus on kaksi metriä. Mikään seinä ole suorassa mutta sehän tavallaan kuuluu vanhan talon charmiin. (rakennusvuosi 1906) Asumme vuokrakodissa joten se vähän rajoittaa kun ei itse voi valita seinä-tai lattiapintoja eikä keittiön kaapistoja yms mutta onneksi pinnat ovat neutraalit ja melko ajattomat.