musta kaide (19 albumia)
-
Typ:
-
Näytä:
Maa:

Ennen ja jälkeen - Eteinen

Ison talon eteinen oli lähinnä varastokunnossa, jotain oli tehtävä! Lopulta tuo jotain osoittautui ihan täydelliseksi remontiksi, uusiksi meni kaikki mikä vain voi mennä. Seinät käsiteltiin ja maalattiin, katto tasoitettiin ja maalattiin, lattiaan laitettiin lattialämmitys ja valettiin uusi betoni, portaista revittiin vanha muovimatto pois ja paljon muuta. Eteisestä tuli huone, jonne on aina hyvä tulla.

Retrohenkinen lasiveranta

Tiedättehän lasiverannan, kodin käyntikortin, ensimmäisen asian jonka vieraat näkevät tullessaan kyläilemään. Meidän lasiveranta näytti toukokuuhun räjähdykseltä! Keskeneräiset projektit ynnä muut säilytettiin kauniisti verannalla. Eikä tuo ihana sininen lattia juurikaan päässyt esille tämän tavaramäärän alta...

Yläkerran vihreä aula, osa 1

Käydäänpäs välillä yläkerrassa pienellä pyörähdyksellä. Yläkerran aulaa ei voi esitellä yhdellä kertaa, liian pitkä teksti siitä tulisi. Aloitan esittelyn aulan pienemmästä tilasta, kapeasta kaistaleesta rappusten kupeesta. Koko aula oli valkoinen, eikä katon mahtava muoto mielestämme päässyt esille ansaitsemallaan tavalla. Jotain täytyi muuttaa, jotta iso aula ei jäisi kolkon tuntuiseksi...

Eteinen ja portaikko

Eteisemme on avara ja valoisa, ja siinä on hyvin tilaa säilytykseen ja muille toiminnoille. Keskeinen elementti on yläkertaan johtava portaikko, joka mielestämme itsessään on kuin veistos. Sisäänkäynti eteiseen on tuulikaapin kautta, jossa säilytämme arkikengät & -takit, pipot, hanskat ja kypärät. Vanhempien & vieraiden takeille ja huiveille on eteisessä vaatesyvennys, jossa on tangot kahdessa tasossa. Eteisemme ei ole pelkästään ees-taas kulkemista varten vaan siellä silitetään, leikitään auto- ja junaradoilla (portaiden alla), tuunataan erilaisia ja jumpataan. Eteisemme on oikea monitoimitila. Koska eteinen yhdistyy...

Eteisen ja portaikon muutos

Eteisemme on todella pieni, vajaa metrin leveä ja puolitoista pitkä pikkutila. Ajatus mustapohjaisesta tapetista voi kauhistuttaa näin pieneen tilaan, mutta itseasiassa tummapohjainen valkokuvioitu tapetti toi ryhtiä tilaan ja tekee sisääntulosta huolitellumman ja sisustetun näköisen. Eteisen seinän muutos lähti liikkeelle portaikon maalauksesta ja umpinaistamisesta: Vanhat mäntyportaat olivat hyvässä lakassa, mutta eivät vain istuneet valkopestyyn kotiimme, joka putkiremontin yhteydessä remontoitiin lattiasta kattoon. Portaikon alla oleva tavarakasa oli myös kauhistuttava näkymä, joka iski silmään heti sisään astuttaessa. Hioi...

Terassilla

Torpan eteläpuoli oli niin pusikoitunut, ettei ikkunoista juuri maisemia nähnyt. Paikka raivattiin ja rakennettiin lähes torpan kokoinen terassi. Hyvien säiden sattuessa voisi periaatteessa elellä ihan kokonaan ulkosalla; on kesäkeittiö, huussi, sohvasänky, suihku... Ja aurinko! Lataudun ja toimin aurinkoenergialla. Terassin kalustus ja ulkoasu on vielä(kin) vähän työn alla, mutta ei niin kiirettä. Ihanaa, kun on projekteja, joihin tarttua toimettomuuden iskiessä!

Ennen ja jälkeen - Olohuone

70-luvun omakotitalon olohuone sai uudet pinnat vuonna 2011. Kattoon vaihdettiin uudet paneelit, lattiaan laitettiin parketti ja ikkunanpielet maalattiin valkoisiksi. Seinät saivat pintaansa maalin ja tapettia. Mustat takorautakaiteet poistettiin ja tilalle asennettiin modernimmat valkoiset lasikaiteet. Huonekalut ovat vaihtaneet paikkaa vuosien saatossa moneen kertaan ja keväällä 2014 olohuone sai taas uutta ilmettä, kun yksi seinä maalattiin haalealla vaaleanpunaisella. Albumin kuvat on järjestetty niin, että kulloisenkin huoneen nurkan muutoksen seuraaminen ja hahmottaminen olisi mahdollisimman helppoa.

Ennen ja jälkeen / Olohuone & keittiö

Olohuoneen yhteydessä toimii avokeittiö saarekkeineen. Alakerrassa vaihdettiin remontin yhteydessä lattia, maalattiin ja tasoitettiin lasikuitutapetilla vuoratut seinät ja keittiön katto. Olohuoneen iso ja korkea seinä laastittiin saneerauslaastilla. Keittiö remontoitiin kokonaan, mutta kaikki toiminnot pysyivät vanhoilla paikoillaan. Muutos on aika huomattava vanhaan verrattuna. Blogistani löytyy vielä lisää kuvia lähtötilanteesta.

Väriterapiaa vajamajassa

Vajamaja, vierasmökki, möksä, möckerö; monta kutsumanimeä, monta tarkoitusta. Tavarapaljouden säilytys, vieraiden majoitus ja kesäkukkien talvetus ovat pytingin tehtävät. Tunnelma mökissä on maagisen rauhoittava (väritykityksestä huolimatta), ei televisiota vaan ainoastaan radio. Mielen valtaa oikeasti mökkitunnelma; kiireetön ja rauhallinen. Käymme lähes joka ilta mökkeilemässä!

Meidän ylpeyden aiheemme;Terassi pergolalla

Entinen terassikalustus oli palvellut jo kohta 10 vuotta ja oli edelleen käyttökelpoinen, mutta kävi pieneksi perheemme käyttöön, joten pöytäryhmä uusittiin hyödyntäen vanhaa ja uutta. Tuolit ovat uudet, mutta pöytälevy on polttopuiksi joutumiselta pelastettu, lähes satavuotias ison pirtin pöytälevy, johon tehtiin uudet jalat ja putsattiin. Myös terassia jatkettiin koko talon sivun pituiseksi ja lopulta rakennettiin pergola ja istutettiin villiviiniä ja viinirypäleitä kasvamaan pilareita pitkin. Ja kaiken kruunaa valot pimeneviin iltoihin.