Eilen myrskyisessä tuulessa työskennellessäni tuntikausia puutarhassa, sain kiteytettyä jo aiemmin mieleeni tullutta ideaa. Ja siirsin sivupihalla olleet kaksi trukkilavaa kuistin portaiden viereen. Pystyssä olevan trukkilavan olin jo keväällä laittanut tuohon, jotta saan laitettua kesäkukkasia kuistin edustalle. Jotenkin vaan ei aikaisemmin kuistin edusta miellyttänyt silmää ja nyt sain syysistutuksilleni oivan paikan.
Innostuin kokeilemaan erilaisia tulppaaniasetelmia, niin keittiöön kuin olohuoneeseen. 7 kappaleen tulppaanikimpustakin saa loihdittua upeita asetelmia pienellä vaivalla :) Uusi pastellinsävyinen tarjotin toimii alustani tulppaaniastelmilleni. Kukka-asetelmat tässä albumissa ovat yksinkertaisia, helppoja kauniita.
Lasimaljakolle saa uutta, rouheampaa ilmettä vanhalla nahkavyöllä tai remmillä. Patinoituneen nahan ja rouhean kesäkukkakimpun yhdistelmä toimii! Armeijan vanhoja nahkaremmejä ja hihnoja myyvät mm. SuperNova ja Varusteleka. Maljakko voi olla pyöreä tai vaikka neliskanttinen. Remmi kiristetään ympärille soljen avulla. Tee tarvittaessa naskalilla vyöhön/remmiin sopivalle kohdalle uusi reikä, jotta saat remmin oikealle kireydelle.