Vuokrakotimme keittiö sijoittuu yhdistetyn olohuone- ja ruokailutilan ja makuuhuoneen väliin. Keittiö on vaalea, pieni mutta toimiva ja suhteellisen valoisa. Täällä kokkailee ehdottomasti eniten mies, joka loihtii herkulliset ruoat ja leivonnaiset niin omalle perheelle kuin meillä kyläilevillekin! Kurkkaa Sinäkin, missä meidän perheen maukkaat ruoat ja herkut valmistuvat! :)
Päätin hemmotella miestäni ja kylässä olleita siskon lapsia tekemällä suklaa pannukakkuja. Tarjosin myös marjoja, tuoretta ananasta ja kotikutoisia pizzarullia. Sekoitin myös mustaherukkamehua vissyyn, jotta meillä oli kuplivaa mitä kilistellä heti aamusta. Oli oikein kutsuva kattaus ja kaikki tykkäsivät!
70-luvun talon makuuhuoneessa oli nähty ruusuisia unia 90-luvun alkupuolelta lähtien, joten oli aika päivittää huone uudelle vuosituhannelle. Keväällä 2012 alkoi tapahtua! Tapetit poistettiin, katto maalattiin, lattian parketti hiottiin ja maalattiin. Vaatehuone purettiin avonaiseksi pukutilaksi. Makuuhuoneen perällä sijainnut toilettiosasto purettiin osittain. Suihkun ja wc:n puolesta remontti on vielä kesken. Albumin kuvat on järjestetty niin, että kulloisenkin huoneen nurkan muutoksen seuraaminen ja hahmottaminen olisi mahdollisimman helppoa.