Eskarilaisen huone muuntui koululaisen huoneeksi pienillä muutoksilla. Pienillä ja halvoilla. Muutokseen kului kolikoita nimittäin vaivaisen 15 euron edestä! Kierrätettiin omaa tilasta toiseen ja tehtiin itse se, mitä puuttui. Huoneesta tuli toimiva ja kätevä, sinne on mukava pyytää koulukavereita kylään.
Ulkorakennuksessa sijaitseva pihahuone. Huoneessa ilmastointimahdollisuus ja sähkölämmitys. Tarkoitettu pääasiassa vierashuoneeksi/ lisä nukkumatilaksi ja kukkien esikasvatukseen keväällä ja talvettamiseen talvikautena. Lapset ovat nukkuneet täällä kesällä ja myös lomalla joulunaikaan. Kaikki huonekalut ovat vanhoja ja kunnostettuja tai itse tehtyjä.
Pihasaunamme sijaitsee vanhassa ulkorakennuksessa pihapiirissämme ja se on uusittu kymmenisen vuotta sitten. Sisustustyyli on melkoisen yksinkertainen ja pelkistetty, ehkä jopa ripauksen askeettinen. Kaikki huonekalut ja esineet ovat vanhoja, joko perittyjä tai kirppareilta. Pihasaunamme lämpeää puilla ja sinne on kantovesi.
Oma koti ostettiin toukokuussa 2014. Koti on puolison kotitalo ja ostohetkellä lähes alkuperäisessä kunnossaan. Talo on valmistunut 1986 ja aikoinaan arkkitehti suunnitellut sen perheen toivomusten mukaan. Meidän remontti alkoi kodin tyhjentämisellä ja tavaroiden raivaamisella, ennen kuin päästiin varsinaiseen remppatyöhön käsiksi. Tähän päivään mennessä suurimmat muutokset ovat olleet ulkokaton uusiminen, pihan myllerrys salaojien ja sadevesikaivojen myötä ja sisällä sitten pintojen uusintaa. Paljon on pidetty pintoja ja asioita entisellään, mutta korjaamista ja siistimistä on tehty isolla kädellä. Keittiö on uusittu lähes kokon...
...eräänä harmaana syyspäivänä tarjoutui mahdollisuus siirtää tuttavan tiluksilta tarpeettomaksi jäänyt kolmen hirsiseinän kehikko ja iso korjauskelvoton asuntovaunu. Seuraavien kahdeksan kuukauden ajan, inspiraation ja sisukkuuden voimalla, näistä aineksista rakentui pieni siirrettävä pihasauna.... Asuntovaunun rämä purettiin alustaltaan. Hirsikehikko nostettiin ja kiinnitettiin vanhan asuntovaunun alustalle. Takaseinä ja väliseinä rakennettiin itse, samoin sisä-ja ulkokatot ja lattiat eristyksiä myöten. Rakennusmateriaalina käytettiin mm. raakalautaa, jota käsiteltiin hiomalla ja maalaamalla. Löylytilan seiniin laitettiin lev...
Asustamme suhteellisen uutta puutaloa Vantaalla - sisustustyyli on matkan varrella muuttunut moneen kertaan, mutta nykyinen tyyli on pitänyt pintansa pitkään. Kotimme sisustus on luova sekoitus uutta & vanhaa, rakastan käsillä tekemistä ja kodistamme löytyykin paljon itse tehtyä tai vanhoista huonekaluista uutta niitä kunnostamalla. Värimaailma on pääosin mustaa, valkoista ja harmaata. Sisustuksessa käytän myös puuta ja värikkäitä mattoja & tekstiilejä. Rakastan suuria valaisimia. Tällä hetkellä lavat ja vanhat ovet ovat innoitukseni lähteitä :) ja useimmiten minut löytää pihalta työkalu kädessä. Seuraava DIY-projekti on...