Glorian Koti -lehdessä oli kilpailu: Millainen on upein kukkaruukkusi? Katselin ruukkujani, enkä osannut valita kauneinta. Siispä kuvasin osan niistä ja tein albumin tänne sen sijaan, että olisin osallistunut kilpailuun. Kotini on ollut sekoitus vuosien saatossa mukaan kerääntyneistä, ostetuista, löydetyistä ja vaihdetuista huonekaluista sekä omista ja muiden käsityöläisten tekemistä rakkaista esineistä. Nyt mukana on myös miehen tuoma muutama huonekalu... Entisenä käsityöläis- ja kukkakauppiaana teen omin käsin kaikenlaista tekstiileihin, keramiikkaan ja kasveihin liittyvää. Tykkään myös laittaa ruokaa ja kokeilla uusia makuja...
Kesä alkaa olla lopuillaan ja syksyn tuntua alkaa olla ilmassa. Tässä vaiheessa on hyvä lyödä purkkiin kesän tunnelmat terassilta. Tänä vuonna terassin kukkaloisto loihdittiin lähes ilmaiseksi ja rahat pantiin pysyvempiin ratkaisuihin. Ikivihreitä ostettiin kesäkukkien sijaan ja toiveena olisi niille mahdollisimman pitkä ikä. Tunnelmaa tuotiin uusilla valoilla ja viireillä. Maalisutikin on saanut heilua.