Uusittu olohuoneen sävymaailma! Remontissa katto maalattiin valkoiseksi ja seinien väriksi haluttiin harmahtava laventelin sininen. Ennen katto oli puun värinen ja aika tumma. Seinät valkoiset / vaaleansininen. SItten kun budjetti sallii vaihdetaan vielä olohuoneeseen lattialistat! Me viihdymme omassa olohuoneessamme ja sen kodikkuus on syntynyt omista tavaroista, huonekaluista ja tietysti sen sävymaailmasta! Kodistamme löytyy uutta sekä vanhaa ja niiden yhdisteleminen tekee kodista omasta mielestämme kodikkaan :)
Teimme olohuoneeseen pintaremontin, jonka aikana seinät vaihtoivat väriä sekä saivat kauniin koristelistoituksen. Vaihdoimme myös katto- ja jalkalistat vanhan talomme ilmeeseen sopivaksi. Tapetoitu seinä maalattiin rohkeasti piiloon. Samalla vaihdoimme huonekalujen paikkoja ja karsimme liikoja säilytyskalusteita pois. Lopputulos jaksaa hämmästyttää vieläkin. Onko tämä tosiaan se sama huone.
Uuteen kotiin muuttaessa kaikki tavarat piti hommata, joten oli mahdollisuus luoda sisustustyyli alusta alkaen. Olohuone oli pitkään tyhjä, mutta sinne löytyi kuitenkin sohva ja tv sekä ikeasta vähän sisustus tekstiilejä. Kasvilta puuttuu kuitenkin vielä suojaruukku, seinät ovat tyhjät ja verhoja pitäisi lyhentää.
Samalla kun muuten värit ovat vähentyneet sisustuksessa ja olen siirtynyt koko ajan enemmän harmaan ja ruskean eri sävyihin tekstiileissä ja seinien väreissä, on viherkasvit vain lisääntyneet olohuoneessamme. Tehostevärinä toimiikin nykyään vihreä. Haastena onkin sitten yrittää pitää nämä ihanuudet hengissä.
Talomme makuuhuoneen sisustus on hakenut muotoaan kohta kolme vuotta. Taloon muuttaessamme, en pitänyt tapettien sävystä ollenkaan, mutta koska pinnat olivat hyvässä kunnossa, ei yläkerran remontti ollut ensimmäisenä mielessämme. Ja onneksi emme ole ehtineet aloittamaan yläkerran remonttia, koska nykyään pidän seinien sävystä kovasti! Ainoa asia, joka minua häiritsee (joka päivä) on edellisen asukkaan asentama laminaattilattia, joka onkin menossa vaihtoon "sitten joskus". Ehkä tämän vuoksi makuuhuoneen ilme on edelleen keskeneräinen... Makuuhuone on myös haastavan kokoinen, neliöitä taitaa olla reilu 20, joten tilaa riittää. :)
Tämä on minun ja puolisonin ensimmäinen yhteinen asunto, joten haasteena on saada kaksi täysin erilaista sisustustyyliä sovitettua yhteen eli saada aikaan kokonaisuus, joka miellyttäisi kummankin silmää. Kodissamme näkyykin hieman molempien makuvalintoja, mutta suurin sananvalta on kuitenkin minulla. Asuntomme on tosi valoisa isojen ikkunoiden ja vaaleiden seinien ansiosta. En kuitenkaan ole täysin kokovalkoisen ystävä, joten olen pyrinnyt valitsemaan huonekaluja, jotka toisivat hieman kontrastia muuten vaaleaan tilaan. Väripaletti on harmaan eri sävyt. Lämpöä sisustukseen tuovat kuparivalaisimet sekä harvat puiset kalusteet. V...