StyleRoomin aktiivisin jäsen päivittää kotinsa sisustusta jatkuvasti

Styleroom.fi

Bloggasi FI

Julkaistu sitten
Suomen StyleRoomin ensimmäisten kuukausien aktiviisin jäsen on ollut nainen, jonka herkullinen nimimerkki hymyilyttää: Karkki. Karkilla on monta ihanaa omaa albumia ja lisäksi hän muistaa peukuttaa ja kommentoida muiden jäsenten kuvia. Otetaan selvää minkälainen sisustaja Karkki on. (Kaikki kuvat by Karkki)


1. Miten ja missä asut?
Helsingissä vehreällä asuinalueella 60-luvun rivarissa mieheni ja kolmen poikamme kanssa.

2. Mitä vieraat sanovat kodistanne, kun tulevat teille ensimmäistä kertaa?
He ihastelevat kotimme valoisuutta, ilmavuutta ja selkeyttä. Viimeisin vieras taisi todeta: “onpa teillä seesteistä ja ihanan vähän tavaraa”.

3. Minkälainen sisustaja olet?
Punainenlanka sisutuksessani on kotimaiset ja skandinaaviset aikaa kestävät klassikkohuonekalut, joita on pääosin hankittu itse, mutta osin myös peritty. Nämä pysyvät vuodesta toiseen. Tosin olen myös melko kärsimätön sisustajana. Jos jotain puuttuu, saatan tehdä nopean väliaikaishankinnan, jonka pistän kiertoon pysyvän ratkaisun löydyttyä. Olen laiska tekemään mitään isompia muutoksia (seinien maalaus / tapetointi jne). Vaihtelua haen tauluilla, erilaisilla pienillä asetelmilla, leikkokukilla ja mattoja & tyynyjä päivittämällä. Pyrin kuitenkin välttämään rönsyilyä. Valaisimet ovat heikkouteni!

4. Paljasta pahin sisustusmokasi.
Opiskeluaikana tein Helsingin Alppilassa sijainneeseen vuokra-asuntooni pintaremontin. Keittiön muovimaton alta paljastui alkuperäinen lautalattia. Maalasin sen betoluxilla harmaansiniseksi. Kauniimpihan se olisi ollut valkoisten seinien kanssa ihan puunvärisenä. Yksi vieraskin totesi, että “sinähän voisit hioa tuon värin pois lattiasta ja lakata sen”. Ihmetteli kovasti, kun kerroin, että lattia oli juuri kokenut remontin ja väri oli minun oma valinta.


5. Mikä on suosikkipaikkasi kodissasi ja miksi? Entä suosikkiesine?
Tällä hetkellä suosikkipaikka on viime kesänä valmistunut terassi, joka rajautuu kallioon. Se on meidän toinen olo- ja ruokahuone. Kaivoimme juuri kesäkalusteet esiin ja olemme syöneet ulkona ja nauttineet kevätauringosta sohvalla lötköttäen. Terassin sohvalle on ihana myös kellahtaa iltalenkin jälkeen ja nauttia päivän viimeisistä auringonsäteistä. Odotan kovasti kesää, että saan suosikkiyrtit purkkeihin ja pääsen kulkemaan paljain jaloin terassilla, välillä piipahtaa kalliolle fiilistelemään kiven tuntua varpaiden alla. Suosikkiesineeni taitaa olla leipomista helpottava Kitchen Aidin yleiskone, joka kestää myös katseen. Pidän myös kovasti kotimme portaikosta, se on mielestäni itsessään kuin taideteos.

6. Minkä muutoksen teit kodissasi viimeksi?
Ulkotiloja olen päivittänyt talven jäljiltä, ruukkuihin olen istuttanut pakkasta kestäviä kevätkukkia (narsisseja, helmililjoja, orvokkeja). Lisäksi olen hankkinut uutta grafiikka. Olohuoneen tauluasetelma pitäisi näiden uusien hankintojen myötä päivittää kokonaan uusiksi. Olen jo lattialle hahmotellut asetelmaa, mutta ihan vielä eivät taulut ole loksahtaneet kohdilleen. Siivosin myös vaatekaappini ja mieheni rakensi minulle kaappiin lisäpätkän paljon kaivattua tankotilaa. Tällaistä kevätpuuhastelua siis käynnissä.


7. Mitä esinettä/väriä/materiaalia et missään nimessä ottaisi kotiisi?
Rivitalomme arkkitehtuuri ja väritys on niukka, valkoharmaa, samoin sisutuksemme. Tähän kotiin en näkisi maalaisromanttisia tai talonpoikashuonekaluja / koriste-esineitä.

8. Mikä on suurin kotiin liittyvä unelmasi?
Nykyinen koti on hyvin lähellä unelmaani. Mutta jos vielä saa haaveilla paremmasta, niin unelmoin kodista rantatontilla, jossa olisi erillinen saunarakennus ja oma laituri.


9. Oletko jo löytänyt StyleRoomista jäseniä, joiden tyylistä ja kodeista pidät? Paljasta muutama.
StyleRoomissa on valtava määrä upeita koteja ja sisustusratkaisuja! Mutta, jos muutama pitää nostaa esiin niin näihin koteihin kiinnitin huomioita ensimmäisten joukossa:
jasmiinak. opiskelija, joka on toteuttanut selkeän, harmonisen ja minimalistisen kodin. Niin hänen kuin Mustaoven kodeissa viehättää oivaltavat, itse tehdyt ja edullisetkin sisutusratkaisut. Kodeista löytyy myös kauniita yksityiskohtia.
Hinnskarshelmi, hänen kodissaan on kaunista kerroksellisuutta ja upeita valaisimia.
Lifethrualense:n mustavalkoinen koti, jossa on ihania väripilkkuja on todella raikas, elämänmyönteinen ja eheä kokonaisuus.
Muotoseikan niukka ja yksinkertainen tyyli viehättää.

10. Mitä uutta tai erilaista toivoisit StyleRomiin?
Olen hyvin tyytyväinen nykyiseen sivustoon, näin äkkiä ei tule mieleen muuta, kuin pieni juttu: Käyttöä helpottaisi, jos StyleRoomin blogin jutut olisi järjestetty teemoittain eri otsikoiden alle.

Kiitos Karkki!
Tästä pääset Karkin profiiliin.

Kommentit

Lue myös

Näytä lisää blogikirjoituksia