"Siirappiset sisustustekstit eivät sytytä"

Styleroom.fi

Bloggasi FI

Julkaistu sitten

Tämä lapsiperheen valkoinen talo modernilla sisustuksella vastaa monen suomalaisen kuvaa unelmien kodista. Perheenäiti Hanna eli Hannah_arjenkarusellissa on tarkka tyylistä sekä yksityiskohdista ja hoitaa myös pihaa suurella intohimolla.

Talo omien suunnitelmien mukaan

Asun perheeni kanssa uudessa omakotitalossa länsisuomalaisessa maalaiskaupungissa. Perheeseen kuuluu minun lisäkseni aviomies ja kolme lasta (13, 11 ja 5). Lisäksi mukana menossa pyörii coton de tulear -rotuinen koira Luka.

Image title

Kotimme on kaksikerroksinen, valkoinen ja moderni puutalo, joka valmistui marraskuussa 2015. Talo tehtiin omien suunnitelmiemme mukaan ja olimme itse paljon mukana rakennustöissä. Kotimme sijaitsee kauniissa järvimaisemassa, muutaman kilometrin päässä keskustasta. Tontti on suuri ja puolet siitä on peltoa, puutarhan hoito on suuri intohimoni.

Image title

Suurissa ikkunoissa on hyvät ja huonot puolensa

Sisustustyylimme on valoisa, raikas ja ajaton, melko modernia ja skandinaavista. Mukana on kuitenkin myös kalusteita ja esineitä, jotka hiukan rikkovat tyyliä, ne tuovat mielenkiintoa sisustukseen. Pidän selkeästä ja yksinkertaisesta, meiltä ei löydy bling-blingiä eikä koukeroita.

Aikaisemmin käytin sisustuksessa enemmän värejä ja tyyli oli ehkä jossain vaiheessa hiukan maalaisromantiikkaan kallellaan. Nyt minua miellyttää musta ja valkoinen sekä luonnon sävyt ja materiaalit, kuten puu ja rottinki.

Image title

Parasta kotonamme ovat olohuoneen suuret ikkunat ja järvinäköala. Luonto ja vuodenaikojen vaihtelu tulevat lähelle ja tavallaan osaksi sisustusta. Toisaalta isot ikkunat aiheuttavat myös joskus ärsytystä, kun aurinko paistaa niistä sisään täydellä teholla. Asensimmekin ikkunoihin heti alussa rullaverhot, jotka blokkaavat osan auringon säteistä pahimman porotuksen aikaan.

"Ei sisustustarroja meidän kotiin"

Vieraamme ihastelevat usein talon avaruutta ja tilaratkaisuja. Talon ja tilojen suunnitteluun kannatti siis uhrata aikaa, ratkaisut ovat osoittautuneet myös arjessa toimiviksi. Aikaa kestävät materiaalivalinnat saavat myös usein kehuja.

Image title

Olen melko kaikkiruokainen värien ja materiaalien suhteen. Kun perusilme on selkeän vaalea ja moderni, sopii siihen myös yllättäviäkin esine- ja värivalintoja mukaan. Sisustusteksteistä en pidä, enkä laittaisi sisustustarraa seinälle. Tauluissa tosin jokin huumorilla valittu teksti tai tunnetun henkilön sitaatti menettelee, mutta perinteiset siirappiset kotiin ja rakkauteen liittyvät tekstit eivät saa minua jostain syystä syttymään.

Haaveilen muutamastakin hankinnasta, joita emme ole vielä päässeet toteuttamaan. Olohuoneen korkea tila kaipaa valaisimia ja keittiö baarijakkaroita. Baarituoleista olemme jo päässeet yksimielisyyteen, mutta valaisimista on jostain syystä vaikeampi löytää miellyttäviä vaihtoehtoja.


Katso kymmeniä muita kuvia Hannan kodista, talosta ja pihasta. Lue myös Hannan tyylikästä Arjen karusellissa -blogia.


Image title

Kommentit

Lue myös

Näytä lisää blogikirjoituksia